Background: Although giving birth is a positive experience for many, some 10% of pregnant Swedish women suffer from severe fear of childbirth (FOC), which impairs their daily functioning and poses a risk for a negative delivery experience. This thesis focuses on the mental and health-economic effects of severe FOC, and explores new treatment options for childbirth-related anxiety.

Aims: (i) to investigate the prevalence of and variables associated with severe FOC, (ii) to estimate the cost of illness of severe FOC and (iii) to explore whether Internetbased cognitive behaviour therapy (ICBT) is feasible for treating pregnant women with severe FOC and those with childbirth-related symptoms of posttraumatic stress disorder (PTSD).

Design and Results: Study 1: In a cross-sectional study 1635 pregnant women were asked about their FOC via the Wijma Delivery Expectancy/Experience Questionnaire (W-DEQ), and provided socio-demographic data and information of their preferred mode of delivery. It was found that 15.6% of the participants had a severe FOC, which also strongly correlated with the preference of a caesarean section. Study 2: In a prospective case-control cohort study we mapped all visits, in-patient care, sick leave and delivery variables from medical records and estimated the societal costs in two groups of women; one group with severe FOC and one with low FOC. The costs for the group with severe FOC were 38% higher than for the low FOC group. Study 3: Twenty-eight nulliparous women with severe FOC were self-recruited to an eight weeks ICBT program for severe FOC. Fifteen women followed the entire program. Their FOC decreased significantly after treatment (Cohen’s d=0.95, p<0.0001), which means that ICBT is feasible and an option for treating women with severe FOC. Study 4: Fifteen participants in Study 3 wrote narratives of the imminent delivery before as well as after therapy. After treatment, the women had a more realistic attitude towards childbirth, more self-confidence and more active coping strategies. Partners and staff were perceived as more helpful, and the women were more aware of the child they were bearing. Study 5: Fifty-six women with a traumatic delivery experience were included in a randomized wait-list controlled study (RCT) of the effects of an eight week long ICBT program for childbirth-related PTSD symptoms. These symptoms decreased in both groups during active therapy, while the between-group effect size varied depending on measurements. Psychiatric comorbidity decreased in both groups after active treatment.

Conclusion: Severe FOC is prevalent among Swedish pregnant women, and the cost of illness of this marker of peripartum psychological vulnerability is considerable when treated using standard care. A new treatment option for this group with ICBT seems feasible and is associated with more realistic attitudes towards the imminent delivery. An RCT with eight weeks of ICBT for parous women with PTSD symptoms also had promising results.

As severe FOC is prevalent and associated with mental and economic burdens for the individual and the society, there is an urgent need to expand the research field. It is important to find feasible and effective treatments that can be applied on a large scale.

Denna avhandling

• undersöker (i) hur vanligt det är att svenska gravida kvinnor lider av rädsla för förlossningen, och (ii) hur detta påverkar kvinnornas sjukvårdskonsumtion under denna period samt vilka kostnader detta innebär för samhället;
• testar och utvärderar (iii) nya behandlingsmetoder för rädsla för förlossningen och för posttraumatiska stressymptom efter en traumatisk förlossning.

Avhandlingen består av fem delstudier:

Studie 1 var en studie bland 1635 gravida kvinnor och visade att mer än var tionde gravid kvinna har svår förlossningsrädsla. Denna hade samband med kvinnornas önskemål om planerat snitt som förlossningssätt, och hos omföderskor, med tidigare negativa upplevelser av förlossningen.

Studie 2 jämförde sjukvårdskonsumtion och sjukskrivning under graviditet och den första tiden efter förlossningen hos förstföderskor med svår respektive lindrig förlossningsrädsla, vilka omhändertagits i den ordinarie förlossningsvården. Gruppen med svår förlossningsrädsla visade sig ha avsevärt högre kostnader orsakade av att de i genomsnitt hade högre sjukskrivningstal under graviditet och fler besök på grund av psykiska besvär, samt oftare förlöstes med kejsarsnitt och hade komplicerade förlossningar.

I Studie 3 testade 28 förstföderskor med svår förlossningsrädsla en ny behandlingsmetod med kognitiv beteendeterapi (KBT) via internet. Behandlingen medförde att kvinnornas rädsla kraftigt minskade från företill efter behandling.

I Studie 4 skickade 15 av kvinnorna i Studie 3 in berättelser via nätet om hur de föreställde sig att deras förlossning skulle bli, såväl innan terapin startade som när den var avslutad. Efter genomförd terapi hade kvinnorna en mer realistisk attityd till förlossningen än före terapin och visade tecken på att ha ett bättre självförtroende och mer aktiva strategier att hantera den kommande förlossningen.

Studie 5 utforskade om kvinnor, som upplevt en traumatisk förlossning, kan bli hjälpta av behandling med KBT via internet. Traumatiserade kvinnor slumpades till att antingen få behandling direkt eller få behandlingen efter en väntetid (kontrollgruppen). I båda grupperna minskade kvinnornas posttraumatiska stressymtom, liksom förekomsten av depression och andra ångestproblem.

Sammanfattning: Avhandlingen visar att svår förlossningsrädsla är vanligt förekommande och medför lidande för kvinnor och ökade kostnader för samhället i samband med graviditet och förlossning, när detta problem hanteras i den vanliga vården. Två internetbaserade studier testar kognitiv beteendeterapi som behandling för svår förlossningsrädsla och för problem efter en traumatisk förlossning och visar att dessa behandlingsformer tycks fungera väl och i framtiden skulle kunna utgöra ett alternativ som medför att vård görs tillgänglig också för kvinnor som inte har tillgång till kvalificerade hjälpinsatser på andra sätt. Svår förlossningsrädsla och ångestproblem efter en traumatisk förlossning föreligger ofta tillsammans med annan psykisk sjuklighet varför diagnostik och behandling behöver utföras av personer med tillräcklig kompetens för dessa uppgifter. Otillräckligt behandlad/icke behandlad svår förlossningsrädsla ökar riskerna för att kvinnan upplever en kommande förlossning som traumatisk.

Avhandlingens slutsatser behöver undersökas i fler och större studier, och, avseende behandlingsstudierna, i undersökningar som har tillräckligt stora kontrollgrupper. Om sådana studier bekräftar dessa preliminära fynd, blir frågan om screening för svår förlossningsrädsla aktuell eftersom det då finns såväl bra screeninginstrument som behandling som skulle kunna göras tillgänglig för stora grupper. Kommer samhället i denna situation att ha råd att inte försöka förebygga individuellt lidande och stora merkostnader för kvinnor med svår förlossningsrädsla?

Tämän tutkimuksen tavoitteena on

• tutkia (i) kuinka yleinen synnytyspelko on ruotsalaisten raskaana olevien naisten keskuudessa ja (ii) kuinka se vaikuttaa heidän terveyden‐ ja sairaanhoitopalveluiden kulutukseen raskauden aikana ja sen jälkeen, sekä selvittää miten synnytyspelko vaikuttaa yhteiskunnan kustannuksiin;
• kehittää, testata ja arvioida (iii) uusia hoitomuotoja synnytyspelon sekä synnytyksestä johtuvien psykologisen trau man (posttraumaattinen stressi, PTSD) hoitoon.'

Tämä väitöskirja koostuu viidestä osatyöstä:

1. Ensimmäinen osatyö tutki synnystyspelon yleisyyttä 1635 raskaana olevan naisen keskuudessa. Tutkimus osoitti että joka seitsemäs raskaana oleva nainen Ruotsissa kärsii vakavasta synnytyspelosta. Keisarinleikkaus toiveen takana on usein vakava synnystyspelko. Uudelleen synnyttäjillä synnytyspelkoon vaikuttaa myös aiempi traumaattinen synnytyskokemus.

2. Toisessa osatyössa verrattiin ensisynnyttäjien terveyden- ja sairaanhoitokustannuksia sekä sairaslomapäiviä raskauden aikana, synnyksen yhteydessä sekä sitä seuraavan kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Vertailuryhmät seurasivat tavallista äitiysneuvolaohjelmaa, ryhmistä toisella oli vakava ja toisella lievä synnytyspelko. Vakavasta synnytyspelosta kärsivien naisten terveyden ja sairaanhoitopalvelujen käyttö osoittautui huomattavasti korkeammaksi kuin vertailuryhmässä.

3. Kolmannessa osatyössa 28 vakavasta synnytyspelosta kärsivää ensisynnyttäjää, testasi uutta ratkaisukeskeiseen terapiaan (KBT) pohjautuvaa Internetin kautta ohjattua psykologista hoito-ohjelmaa. Hoito lievensi huomattavasti osallistujien synnytyspelkoa.

4. Neljännessä osatyössä 15 naista (edellisestä osatyöstä 3) kirjoittivat osana terapiaansa kertomuksen tulevan synnytyksensä odotuksista. Sama tehtävä kertautui ennen terapian alkua sekä sen jälkeen. Kertomusten yhtäläiset teemat tunnistettiin minkä jälkeen ennen ja jälkeen hoitoohjelmaa kirjoitettujen kertomusten teemoja vertailtiin. Hoidon jälkeen naisten odotukset pohjautuivat suuremmassa määrin tietoon, he kuvailivat itsensä varmemmiksi sekä paremmin  valmistautuneiksi tulevaa synnytystä ajatellen.

5. Viides osatyö tutki Internetin kautta ohjatun ratkaisukeskeisen terapian (KBT) vaikutusta naisiin jotka kärsivät synnytyksen jälkeisestä henkisestä traumasta. Naiset satunnaistettiin tutkimuksessa joko välittömän hoidon ryhmään tai odotuslista ryhmään, joka sai saman hoidon myöhemmin. Hoidon jälkeen PTSD oireet vähenivät sekä hoitoettä kontrolliryhmässä. Myös masentuneisuus ja ahdistusoireet väheniväthoidon myötä.

Yhteenvetona voidaan oheisista tutkimuksista todeta että synnytyspelko on yleinen ruotsalaisten raskaana olevien naisten keskuudessa. Synnytyspelko aiheuttaa kärsimystä sekä raskaana olevalle naiselle mutta myös lisäkustannuksia yhteiskunnalle. Kahdessa Internetin kautta ohjatussa ratkaisukeskeisessä hoito-ohjelmassa testattiin uusia hoitomuotoja raskaana oleville ensisynnyttäjille sekä synnytyksen jälkeisistä traumaoireista kärsiville naisille. Tulokset osoittavat, että Internetin kautta ohjattu hoito toimii näissä ryhmissä hyvin ja saattaisi tulevaisuudessa olla vaihtoehto kohderyhmille, joille sopivaa terapeuttista hoitoa nykytilanteessa ei voida tarjota. Koska vaikea synnytyspelko ja synnytystä seuraavat PTSD oireet esiintyvät usein muiden mielialahäiriöiden rinnalla, on tärkeää, että näitä naisia hoitavalla henkilökunnalla on tarpeellinen pätevyys hoitaa myös mielenterveysongelmia. Hoitamatta jätetty tai puutteelisesti hoidettu synnytyspelko lisää raskaana olevan naisen riskiä kokea synnytyksensä traumaattisena.

Tulevissa tutkimuksissa tämän tutkimusprojektin tulokset ja johtopäätökset on syytä toistaa useammissa ja ennen kaikkea suuremmissa ryhmissä. Jos tutkimustemme alustaville tuloksille löytyy tukea, nousee kysymys synnystyspelon seulonnasta äitiysneuvoloissa ajankohtaiseksi; sekä seulontamenetelmä että tehokas hoitotapa ovat olemassa ja voitaisiin tarjota suuremmille kohderyhmille. Onko yhteiskunnalla sellaisessa tilanteessa varaa olla ennaltaehkäisemättä synnystyspelkoisten naisten kärsimystä?